Tuomasmessu

su 5.5. kello 14.00 - kello 15.30

Ranuan kirkko

Tuomasmessu klo 14, isoskoulutuksen päättävien nuorten tehtävään siunaaminen

Liturgia ja saarna Pentti Kallioranta, kanttori Veli-Matti Rautakoski. Avustava pappi Pekka Nätti. Suntio Jorma Kortesalmi. Seurakuntalaiset avustavat, mukana tehtävissä on joukko nuoria, joiden isoskoulutuksen päätös ja tehtävään siunaaminen tämä Tuomasmessu myös on. Nuorten esilauluryhmä tukee yhteislauluissa. Laulut ovat pääosin Nuoren Seurakunnan Veisut 2015 -kirjasta.

Tuomasmessussa painottuvat Jumalan Sanan ja Herran Pyhän Ehtoollisen lisäksi seurakuntalaisten osallistuminen sekä valmisteluun että toteutukseen. Esirukouksella on vahvasti paikkansa Tuomasmessussa. Rukouspyyntöjä voi messussa kirjoittaa paperille tai käydä kertomassa rukousavustajille. Mahdollisuus keskusteluun ja yksityiseen rippiin on sekä ennen messua että messun jälkeen.

Tähänkin messuun voit kuitenkin halutessasi osallistua ihan vain omalla paikallasi istuen. Tule sellaisena kuin olet.


kirkkoherra

Viikkovapaat torstai ja perjantai

Kirkkoherra 1.10.2007 lähtien

kanttori

Musiikkityö. Viikkovapaat maanantai ja tiistai.

Kanttori 7.12.2015 lähtien

Katso myös

su 21.7. klo 10.00

Ranuan kirkko

Messu

Apostolien päivä
su 21.7. klo 12.00

Saukkojärven hautausmaa

Saukkojärven kenttäjumalanpalvelus ja hautausmaajuhla

Kenttäjumalanpalvelus ja hautausmaajuhla
su 28.7. klo 10.00

Ranuan kirkko

Sanajumalanpalvelus

Seitsemäs sunnuntai helluntaista "Rakkauden laki"